Sinulle ystäväni

ensimmäistä kertaa
yksin – vaikka yritin sanoa ei
äänet ympäriltä vaipuu
tämä niin eloisa katu, hiljaisuutta täynnä

maailma on hetken pieni, niin kovin pieni
kun laukkuni pakkasin ja toivoa sinne viikkasin
oli huominen väriä täynnä
nyt yö katsoo synkillä silmillään
huominen täynnä kysymyksiä

tilaa ajatuksille, aikaa tunteille
mietteille sinusta
ystäväni
miten arvokas sinä olet, muistinko sanoa
kun laukkuni pakkasin

annan sille vallan, ikävälle voiman
tuhansia kilometreja, valtameriä
niin paljon meitä erottaa
silti koskaan et lähempänä
ole seilannut

tuttu on tuo olkapää
johon ennenkin olen saanut nojata
sama tarkka korva
huolteni tulkkina
sama silmät yhteisten ilojemme
peilinä – hymyilen

sinä ystäväni, sinä olet aina tässä

Unessa

Sä tuoksut
unelta
Siltä samalta jossa 
me molemmat oltiin
Sanoit ”tuu mun uneen”
Niin kaunista
en ollut koskaan kuullut
Luulin kyllä etten 
sinne voi osata
En kai osannutkaan
kuka osaisi 
ei ole tienviittoja
Silti siellä
molemmat oltiin
Hetki ennen heräämistä
kun tunsin
sä oletkin siinä
Ja sanoin
”sä olet mun seuraava runo”

Kesän siivillä

Koko kesän
varmaan oli siivet
pitkin Kaivopuiston rantaa
hymyt, kohotetut lasit
sitä se on
kun on elossa
missään lenkillä ollut
olin vain elossa
taskut täynnä onnea 
kesäpojan onnea
mistä mahtoi
taskuun tulla se reikä
Mattiksen suoralle
varisi kesän kimalteet

Huopien alla ei ketään
ei pullan tuoksua
kukaan ei pidä kädestä
tuuli kulkee tuolien välissä
Syksy 
eikä ole sokeria
kesäpojan kahvissa

Silloin kun on kaikki

Muistatko sen illan
Kaikkihan siellä oli, vanhaa tuttua
Siksi näinkin vain sinut
Miten sen voikin
etukäteen tietää
Kaikki ne kysymykset
Milloin sinulla on synttärit
sopiiko meidän merkit
Kaikkiin oli vastaukset
jo kauan ennen kysymystä
Samana päivänä vielä
oltiin nähty
tämän maailman valo
henkäys tätä ihanuutta
Ja se halaus, piti olla viimeinen
Siitä tuli ensimmäinen
Eikä siitä koskaan pääse
Aina sama juttu
Rutista mut hengiltä, pidä vielä lujempaa
Ikinä et päästä irti
Eikä
Mikään ole vielä edes alkanut

Satoi

Satoi
En muista milloinkaan niin sataneen
Sen varjon alla sade muuttui 
Kuulin sen kyllä kastuinkin vähän
Silti ei se ollut tämä maailma
ei sillä hetkellä, ei sen varjon alla
Sade muuttui muistoiksi
Pisara kerrallaan muuttui henkäys
jokainen kosketus 
Rakastin sitä pisaroiden määrää
Satoi niin vähän aikaa
Silti valtameri muistoja
Surullisen suolaisia, kauniimpia kuin 
mikään sitä ennen

Sinä – minussa

Vanha raihnainen kynä

Mistä ne aina

löytyykin

Muste hiipunut matkallaan

Miten syvälle

minuun se kuitenkin kuivuu

Sydän jonka sinä osaat

Piirrät siihen missä elämä sykkii

Pieni sydän

kaikki on siinä

Sinä minussa

Elämäni

Tämän runon kirjoitin 50-vuotis juhliini. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni uskalsin myös lukea jotain itse kirjoittamaani ääneen muille ihmisille. Ystävilleni, jotka minulle merkitsevät juuri niin paljon.

Rakkaudella, kuinkas muuten.

ELÄMÄNI
2060-luvulla
Venus peittää Jupiterin
niin kuin ei koskaan ennen
Ja minä olen sata
Tähän siis pysähdyn
Minun elämäni. Kuunnelkaa
Vesimies, seikkailija. Haaveilija.
Niin sanotaan
Minutko horoskooppiin kirjoitettiin
Minut juuri. Ei kuitenkaan kodittomana
Ehkä kurittomana
Heinäpellon pikkupoikana
Unelmoin, elämään rakastuin
Jo ennen kuin siitä tiesin
mitään osasin
Kapinoin, katkoin kahleet
Villisti versoin, kompuroin
Ja aina teidät tunsin. Rakkauden tajusin
Siitä kiitän
Tähän siis pysähdyn
Huurteen ikkunasta pyyhin
jotta näkisin
Teidän. Ihmiset joista hurmaannun
Kauas olen kulkenut
Vesimiehen virta
Sekö minua kuljettaa
Kokenut olen paljon
Kohdannut vielä enemmän
Aina vain syvemmin
Elämään rakastunut
Oivaltanut. Onni on. Tässä se on
Toisen onni. Jolla ei ole paljon
Vaatii käden auttamaan
On meistä siihenkin
Te joista hurmaannun
Elämän tuoksu, se teistä on
minuun tarttunut
Siitä kiitän.
Kiitos, että olette. Juuri siinä