Satoi

Satoi
En muista milloinkaan niin sataneen
Sen varjon alla sade muuttui 
Kuulin sen kyllä kastuinkin vähän
Silti ei se ollut tämä maailma
ei sillä hetkellä, ei sen varjon alla
Sade muuttui muistoiksi
Pisara kerrallaan muuttui henkäys
jokainen kosketus 
Rakastin sitä pisaroiden määrää
Satoi niin vähän aikaa
Silti valtameri muistoja
Surullisen suolaisia, kauniimpia kuin 
mikään sitä ennen

Sinä – minussa

Vanha raihnainen kynä

Mistä ne aina

löytyykin

Muste hiipunut matkallaan

Miten syvälle

minuun se kuitenkin kuivuu

Sydän jonka sinä osaat

Piirrät siihen missä elämä sykkii

Pieni sydän

kaikki on siinä

Sinä minussa

Elämäni

Tämän runon kirjoitin 50-vuotis juhliini. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni uskalsin myös lukea jotain itse kirjoittamaani ääneen muille ihmisille. Ystävilleni, jotka minulle merkitsevät juuri niin paljon.

Rakkaudella, kuinkas muuten.

ELÄMÄNI
2060-luvulla
Venus peittää Jupiterin
niin kuin ei koskaan ennen
Ja minä olen sata
Tähän siis pysähdyn
Minun elämäni. Kuunnelkaa
Vesimies, seikkailija. Haaveilija.
Niin sanotaan
Minutko horoskooppiin kirjoitettiin
Minut juuri. Ei kuitenkaan kodittomana
Ehkä kurittomana
Heinäpellon pikkupoikana
Unelmoin, elämään rakastuin
Jo ennen kuin siitä tiesin
mitään osasin
Kapinoin, katkoin kahleet
Villisti versoin, kompuroin
Ja aina teidät tunsin. Rakkauden tajusin
Siitä kiitän
Tähän siis pysähdyn
Huurteen ikkunasta pyyhin
jotta näkisin
Teidän. Ihmiset joista hurmaannun
Kauas olen kulkenut
Vesimiehen virta
Sekö minua kuljettaa
Kokenut olen paljon
Kohdannut vielä enemmän
Aina vain syvemmin
Elämään rakastunut
Oivaltanut. Onni on. Tässä se on
Toisen onni. Jolla ei ole paljon
Vaatii käden auttamaan
On meistä siihenkin
Te joista hurmaannun
Elämän tuoksu, se teistä on
minuun tarttunut
Siitä kiitän.
Kiitos, että olette. Juuri siinä